Dog Tag – se ultimaatti nöyryytys

Pohjalaanen sanonta sanoo – ”Kaikkehen tottuu, paitti puukkohon seljäs ja siihenki tottuu, os makaa vattallansa”. No, taistelukentillä on aina saanut sählätä ja nolostuttaa kanssapelaajansa, mutta se kaikkein pahin kyrsitys on tullut omien tuntolevyjen menetyksestä puukotuksen yhteydessä.

BF2142 toi mukanaan hienon uutuuden BF2:seen verrattuna eli puukotuksesta sai muistoksi uhrin tuntolevyt. Niitä sitten jahdattiin varsinkin BF3:ssa jossa eri regioonilla (varsinkin USA:ssa) oli promotionaalisia tuntolevyjä pelaajilla. Esimerkiksi Dr Pepper jakoi pullonkorkeissa koodeja joilla sai lunastettua tuntolevyjä joita ei sitten muualla maailmassa ollut saavilla muuten kuin puukottamalla sellaisen haltijan.

Kaikista pahin tietysti on se kun oman klaanin pelaaja napsauttaa omasi irti lapinleulla – tai sitten ACB-90:lla…

My Great Capture Screen Shot 2014-10-19 05-04-34

Jalpertti sitten lähestyikin asianmukaisella tekstiviestillä pelin aikana tapahtunenne johdosta. Kai me vielä kuitenkin ollaan ystäviä?

2 thoughts on “Dog Tag – se ultimaatti nöyryytys

  1. Aijaijai, mä en ole BF4:sessa vielä kummankaan teistä päänahkaa keränny – BF3sen puolella sain Gulf Of Omanilla käsiini Jalpertin tuntolevyt ja muistaakseni BFBC:ssä viimeksi Mmakisen…

    No mut kivaa oli – isolla porukalla hyvät mätöt, vaikke vastustajilla ollut kyllä mitään jakoo :/

Vastaa