BFV – Assault

Battlefield 5 pelin alkutaival on ollut rosoinen, mutta minä olen nauttinut pelistä. BFV on tuonut takaisin sen oikean Battlefield tunnelman. Pelin tekijä DICE selkeästi vielä hakee omaa linjaansa, sillä pelin ensimmäinen kuukausi on ollut melkoista karusellia.

Kuoppaisesta ja mutkikkaasta tiestä huolimatta olen päässyt pelaamaan peliä täydellä tohinalla. BF1nen tappoi Conquest pelihalut kokonaan, mutta BFV:ssä Conquestikin maistuu oikein makoisalta.

Tides of War tehtävätkin ovat olleet hauskoja – ei liian vaikeita, mutta ne pakottavat pelaamaan hieman mukavuusalueen ulkopuolella. Harmi vain, että moni osatehtävä bugaa rankasti ja vaikka kuinka tekisit tappoja kiinteistä aseista tai aiheuttaisit vahinkoa tankeille, ei peli vain rekisteröi edistymistäsi ollenkaan. Oli melkoisen erikoinen tilanne, kun aloitin tuota viimeisintä Tides of War tehtäväsarjaa: ensimmäinen osatehtävä oli ”tee 200 vahinkoa ajoneuvoille” samaan aikaan päivätehtävissä oli tuo samainen tavoite. Erikoista oli, että jo ekan kierroksen jälkeen tuo päivätehtävä oli suoritettu, mutta Tides of War tehtävä ei rekisteröinyt yhtä ainokaistakaan tankkivahinkoa 😉

Nyt kun on pelattu jo sen kuukauden päivät alkaa muodostua niitä itselle mieluisia luokkia, aseita ja gadgetteja. On siis hyvä aika aloittaa aselajien läpikäynti. Esittelen omat aselajini siinä järjestyksessä kun saan ne max levelille 20. Pääpaino esittelyissä on mun käyttämissä aseissa ja miksi valitsin juuri ne.

Aloitetaan esittely Assault luokasta

Vastaa